Plarasin tuossa vähitellen läpi kaikki postilaatikkooni kertyneet mainokset. (Tähän väliin vannon ja vakuutan kyllä muuten pitäväni hyvää huolta posteistani, mainosten kanssa touhu puolestaan on vähän sitä ja tätä.) Muiden ilmaisjakelujen joukossa oli myös H&M:n ja Jotexin kuvastot, joista sainkin idean ruveta hankkimaan syystarvikkeita sekä Isabelille, itselleni että kotiinkin.
Tähän väliin pieni puhe verkkokauppojen puolesta, sillä vaikka minusta jollain tapaa onkin hieman typerää tilata tavaraa tai vaatteita sellaisesta verkkokaupasta, jonka vastaava myymälä löytyy ihan kotikulmilta, on tässä kuitenkin puolensa, jotka minäkin olen ehtinyt huomata.
Nimittäin kaksi ehdotonta korostettavaa asiaa tässä verkkokauppojen puolustuspuheessa ovat rahatilanne ja tuotteiden saatavuus. Esimerkiksi minun rahatilanteeni on vielä tämän viikon ajan vähän niin ja näin. Siitä syystä en voikaan vain kävellä haluamaani putiikkiin ja lähteä sieltä kaikkien niiden ostosten kanssa, jotka koen tällä hetkellä tarpeelliseksi ostaa. Koska en kuitenkaan halua menettää tilaisuutta ja jäädä kokonaan ilman tiettyjä tuotteita, kiitän suuresti tiettyjä tahoja siitä, että verkkokauppoja, jotka myyvät postiennakolla, on olemassa. Ei ole mitään niin yksinkertaista kuin tehdä verkkokaupassa tilaus, jonka voit hakea valitsemastasi noutopisteestä tiettynä, ilmoitettuna ajankohtana. Tällä välin rahatilanne ehtii korjaantua, ja tuotteet on helppo lunastaa pois. Sitten voitkin kipitellä riemumielin, tosin lompakko hieman laihempana, kotiin, ja nauttia ostoksistasi ja hyvästä mielestäsi; olethan saanut haluamasi.
Tällainen verkkokauppakäytäntö on tietysti hyvä vain silloin, kun todella tietää varmaksi ajankohdan, jolloin oma rahatilanne korjaantuu. Jos esimerkiksi on tyystin pennittä, eikä rahan tulosta ole mitään tietoa, ei verkkokaupasta kannata tuurilla lähteä mitään tilaamaan ajatuksella "Jos nyt sitä rahaa jostain saisi." Olemattomasta ostotapahtumasta näet jää paha maku suuhun sekä myyjällä että ostajalla. Myyjää potuttaa, että ihmiset tilailevat tuotteita, eivätkä sitten lunasta niitä pois. Asiakasta potuttaa myös, sillä "Haavemaa, kaikki päättyi kyyneliin" - ja niin edespäin.
Mutta asiaan:
Esittelen Isabelia varten tilaukseen laittamani vaatteet myöhemmin (=sitten kun ne tulevat) ihan kuvien kera, mutta jos jotakuta sattuu kiinnostamaan, tilaukseen häntä varten laitettiin seuraavat vaatekappaleet:
- Neuletakki (violetti – valkoinen)
- Huppari (valkoinen)
- Pusero (roosa)
- Pusero (valkoinen)
- Pusero (violetti)
- Tyllihame (luonnonvalkoinen)
- Mekko (violetti)
- Kahdet sukkahousut (beige ja vaalea roosa)
- Villasekoitesukat (valkoinen - vaalea roosa)
- Saappaat (violetit)
- Saappaat (valkoinen – vaalea roosa)
- Myssy (violetti)
- Pipo (valkoinen
Kaikki tietysti nykyistä suuremmassa koossa, jotta ne mahtuisivat päälle pidempään eivätkä sitten jäisi heti pieneksi. Nämä kaikki siis H&M:n nettiputiikin kautta. Samalla tilasin itselleni…
…nämä mustat ballerinat:
…sekä tämän pooloneuleen (luumu).
Myöhemmin muistin, että minun piti tilata Home- osastolta muutama juttu kotia koristamaan, mutta koska ne kaksi muuta juttua olivat loppuneet, eikä niitä siis voinut tilata, tilasin sieltä vain tämän kaitaliinan:
…ja päädyin alennuspuolelle, joka oli tietysti väärällään kenkiä! Koska korkkareita minulla on yllin kyllin, ja mielessäni oli siintänyt muutama ballerinapari, päädyin edelleen jatkamaan päivällä aloittamallani ballerina-linjalla ja tilaamaan nämä puuteribeigen väriset…
…jonka jälkeen bongasin myös tällaiset korallinväriset:
Kyseistä väriä minulta ei löydy juuri muualta kuin alusvaatteista, mutta juuri kenkiin olen tuota väriä jo keväästä saakka himoinnut. Nytpä siis tärppäsi. Siinä vielä huvikseni selaillessani löysin myös korkokengät, jotka minun onnettoman oli tietysti pakko saada. Kengät näyttävät tältä:
H&M:n verkkokaupan jälkeen klikkasin sitten itseni lähes automaattisesti Jotexin sivuille. Alun perin olin aikeissa ostaa verhot, mutta näin sitten viisaammaksi koristaa kotiani jollain muulla (verhoja kun minulla on aivan yllin kyllin, meinaan vielä paljon enemmän kuin kenkiä = liikaa). Päädyin katselemaan valaisimia, ja huomasin yhden, joka tarttui haaviini, nimittäin tämän pöytävalaisimen:
Minä kuulun niihin, jotka ovat vasta myöhemmin tutustuneet, ihastuneet ja rakastuneet ryijymattoihin ja rottinkivalaisimiin. Ryijymaton minä jo omistan, mutta rottinkivalaisin on pitkään uupunut listalta. Tosin haaveiluni kohteena on ollut nimenomaan lattiavalaisin eikä pöytävalaisin, mutta tästähän on hyvä jatkaa – ja varmasti jatkankin. Minusta rottinkivalaisin nimittäin tuo kotiin hyvää ilmettä, mukavaa tunnelmaa ja lämpöä.
Kotiin – tai paremminkin keittiöön – uutta, piristävää ilmettä tuovat myös Cupcakes koristeet, joihin ehdottomasti kannattaa tutustua nyt, ellette ole sitä vielä tehneet.
Cupcakes- tuotteet ovat hyvin kauniita ja romanttisia, ja ehkäpä juuri siksi niiden ulkonäkö minua aluksi epäilyttikin. Pidän kauniista ja romanttisista jutuista, mutta näitä Cupcakes-koristeiden tyyppisiä juttuja en ole vielä tähän mennessä ainuttakaan asuntooni haalinut. Sillä vaikka näiden ja vastaavien tuotteiden ulkonäöstä kovasti pidänkin, ”päätin” jokin aika sitten, että ”Tuollaisia ei sitten meille tule, vaikka nättejä ovatkin – eiväthän ne ole edes mun tyylisiä eivätkä sovi keittiöönkään.”
Eilen tulin kuitenkin toisiin ajatuksiin. Miksei tulisi? Mikseivät muka olisi minun tyylisiäni tai mikseivät muka sopisi keittiööni? Miksen voisi muuttaa keittiöni ilmettä?
Päädyin sitten tilaamaan keksipurkin, ja vaikka kyseinen purkki on vielä tulematta, odotan sitä kovasti. Sillä kukapa voisi vastustaa tällaista?
Siinäpä ne minun ostokseni tällä erää.








Ei kommentteja:
Lähetä kommentti